22. kesäkuuta 2013

Kirjastoesitys II

…jatkuu:

NEULEBLOGGAUS osa II - Tempaukset ja haasteet

Blogeissa liikkuu mitä mielenkiintoisimpia tempauksia ja haasteita, osa ihan turhiakin, mutta kädentaitoihin liittyvät ovat aina inspiroivia! Esimerkkinä kerroin muutamista, joihin olen itse osallistunut.

Ihan ensimmäisiä tempauksia, joihin lähdin mukaan oli SNY eli Salainen Neuleystävä. Lahjanvaihtorinki, jossa ilahdutetaan toisia neulojia ja saadaan pieniä kivoja yllätyksiä arkipäivää piristämään, pyörii edelleenkin. Just nyt viimeisimpänä rinki toimi tässä blogissa.

Vaihtoja ja tempauksia järjestetään myös ”rajojen” yli. Syksyllä 2009 osallistuin SYTYCKiin, So You Think You Can Knit haasteeseen.  Se on ruotsalaisen neulebloggaajan VisaLisan kehittämä haaste, jossa osallistujien tehtävänä oli haastaa itsensä neulomaan oman tutun ja turvallisen tyylin ulkopuolelta, oppien uutta tai verestäen vanhoja taitoja. Haasteen inspiraatio oli TV:stä tuttu Tanssi jos osaat (Dance) formaatti, jonka tanssityylit oli muutettu neuletyyleiksi. – Itseni haastoin opettelemaan vasenkätistä neulontaa ja siitä on ollut jälkeenpäin yllättävän paljon hyötyä.

Bollywood-tanssin tuloksena loihdin boleron, jonka neuloin vuorotellen oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle koko ajan työn oikealta puolelta.


Haaste oli kaikin puolin niin inspiroiva, että olin itse järkkäämässä seuraavana vuonna suomalaisille omaa SYTYCKiä. Blogi löytyy täältä ja sieltä voi tarkemmin lukaista mistä koko haasteessa oli kyse.

Yksi viimeisimpiä haasteita, joihin osallistuin on NaKniSweMo. Täältä löytyy englanniksi tarkempaa historiaa haasteesta. Tiivistettynä suomeksi: haasteena oli neuloa kuukaudessa paita, jossa vähintään 50 000 silmukkaa. Lopputuloksena mulla oli uusi villatakki:


1 kommentti:

  1. Vautsi vau :) Itse olen niin huono ottamaan osaa mihinkään kun olen vähän huithapeli ja teen vähän sitä ja tätä samaan aikaan ja niin päin pois. Ihania juttuja kuitenkin :D

    VastaaPoista