10. joulukuuta 2013

Pitsitakki

Tampereen messuilta lähti matkaan Hopeasäikeen sukkalankaa värissä virran viemää paidallisen verran. Se piti tietysti saada mahdollisimman nopeasti puikoille. Lanka on niin ihanaa neulottavaa, ettei edes haittaa useat purkutuomiot :)

Lähtökohtainen idea oli neuloa takki, jossa rintakehä, selkä sekä hihat olisivat pitsiä ja alaosa sileää neuletta. Olin jo hyvää matkaa kainaloiden alapuolella ja sovitusvalmiudessa, kun selvisi että raglanlisäyksiä ja kainalosilmukoita oli aivan liian paljon -> purkutuomio. Uusi yritys ja näytti jo paremmalta… paitsi etten sitten kuitenkaan tykännyt pitsistä takakappaleessa -> purkutuomio. Purin siis ihan pääntien resoriin asti ja aloitin työn lähes kokonaan uudestaan. Pääsin taas hyvän matkaa kainaloiden alapuolelle ja selkä olikin aivan liian leveä. Halusin tyköistuvan neuletakin ja mun notkoselkä kaipaa siis normaalia enemmän sisäänottoja -> purkutuomio.

(Moneen kertaan neulottu ja purettu lanka ei oikein ole edukseen sileässä neuleessa... onneksi pingotus auttaa.)

Se päässä oleva idea ei olekaan aina ihan niin helposti toteutettavissa. Nyt on kyseessä kuitenkin niin mahtava lanka, että projektihan toteutetaan vaikka sitten kiukulla. No ei onneksi. Nyt on työ edistynyt jo ihan kivasti, ensimmäinen hiha on jo valmiina ja toinenkin jo hyvää matkaa yli kyynärpään.

Oma haaste tulee olemaan napit. Tein napinlävet mututuntumalla ja lopullinen määrä on vielä auki, kun en tiedä miten pitkä työstä tulee. Langan väri voi lisäksi aiheuttaa hieman haastetta, koska sininen väri vaihtaa sävyä valaistuksen mukaan. Saan varmaan marssia nappikauppaan neule mukanani ja sovitella mitkä olisivat ne täydelliset napit.

Mutta jos nyt ensin tekisi sen työnkin loppuun :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti